Faktaa ruokahävikistä

Vastuullinen kuluttaminen

26.10.2021

Matsmartteja faktoja ruokahävikistä

Jos pystymme luopumaan ruokahävikistä, olemme hyvässä vauhdissa ratkaisemassa ilamstokriisin. Huippua, vai mitä? Ruokaa sen pois heittämisen sijasta säästävät ilmastosankarit ovat tärkeä osa planeettamme pelastamisessa. Kuinka tulla parhaaksi hävikin hillitsemisessä? Ruokahävikin vähentämisen ammattilaiset, kuten esimerkiksi asiakkaamme, sanovat, että kyse on luovuuden valloilleen päästämisestä ja suunnittelusta.

Mitä ruokahävikki on? Avatkaamme käsitteitä

Ruokahävikki tarkoittaa syömäkelpoista ruokaa, joka syystä tai toisesta päätyy poisheitettäväksi. Ruokahävikki on siis syömäkelpoista ruokaa, joka olisi voitu syödä tai juoda, mikäli olisimme toimineet hieman järkevämmin YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö arvioi, että kolmannes kaikesta maailmassa tuotetusta ruoasta jää kokonaan syömättä! Tämä tarkoittaa, että 1,6 miljardia tonnia ruokaa haaskataan joka vuosi. Aivan turhaan ja ilman minkäänlaista hyötykäyttöä. Se tarkoittaa myös täysin järjetöntä ilmastovaikutusta: 10 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä heitetään suoraan roskikseen.

Parhaat ilmastoniksit: vinkit ruokahävikin vähentämiseen

Alla on mahtavia vinkkejä kaikille, jotka haluavat vähentää ruokahävikkiä ja omaa ilmastovaikutustaan:

Hävikkisankareilla on musta vyö suunnittelussa

Mitä jääkaapista ja ruokakomerosta löytyy jo valmiiksi? Mitä sinun tulisi ostaa täydennykseksi saadaksesi kokoon maukkaan ruoka-annoksen? Mieti, mitä aineksia sinulta mahdollisesti jää yli ja suunnittele muita ruokalajeja, joihin voit käyttää jäljelle jääneet ruoantähteet. Älä myöskään unohda ostoslistaa! Luontosankari tarvitsee apua, jotta ei unohtaisi mitään tai ostaisi tarpeettomia tavaroita.

Jäähdytä ja chillaa: säilytä elintarvikkeesi oikein

Älä säilytä mitään suorassa auringonvalossa! Jäähdytä maitotuotteet, hedelmät ja vihannekset mahdollisimman pikaisesti, jotta ne säilyvät niin pitkään kuin mahdollista. Leipä, liha ja tähteet tulisi puolestaan pakastaa, jotta ehdit varmasti syödä kaiken ennen kuin ne menevät vanhaksi.

Parasta ennen -päiväyksen torkutus: tutki, haista ja maista

Ruoka ei ole automaattisesti pilalla vain siksi, että parasta ennen -päiväys on jo mennyt. Älä pelkää luottaa aisteihisi äläkä heitä mitään pois olematta täysin varma siitä, että tuote ei todellakaan ole enää syötävä!

Matsmartin rooli ruokahävikin vähentämisessä

Matsmart ostaa tuotteita, jotka muuten olisivat vaarassa päätyä hävikkiin, ja myy ne luontosankareille superhyvään hintaan! Kyse voi olla tuotteista, joilla on lyhyet parasta ennen -päiväykset, mutta myös painovirheellisistä pakkauksista, kausitrendeistä tai ylituotannosta. Tämäkö on ilmastoälykästä? Jep! Ruoan pelastaminen säästää päästöjä ja resursseja. Yksi Matsmart-tilaus säästää keskimäärin reilut 8,8 kg CO2e-päästöjä. Se on suunnilleen sama määrä kasvihuonekaasuja kuin joka syntyy ladattaessa älypuhelinta 1 100 kertaa. Toisin sanoen ilmaston kannalta on järkevää ostaa hävikiltä pelastettua ruokaa.