Viikon ruokalista terveellisistä aineksista

Vinkit ja niksit

02.06.2023

Kokosimme esimerkin viikon ruokalistasta, jossa on runsaasti tuoreita raaka-aineita ja joka on ystävällinen sekä terveydelle että ympäristölle. Viikon ruokalistan annokset on suunniteltu neljälle, mutta raaka-aineiden määrän puolittamalla ne soveltuvat mainiosti kahdelle tai yhä puolittamalla sinkkutalouksiin. Löydät monet raaka-aineet suoraan matsmart.fi-sivustolta.

Maanantai

Sitruunainen kesäkurpitsalohi

Viikon ruokalista alkaa fodmap-ruokavalioon soveltuvalla sitruunaisella kesäkurpitsalohella. Resepti kumpuaa Yhteishyvän viikon ruokalistasta parin vuoden takaa, mutta olemme lisänneet reseptiin pari twistiä.

Ainekset:

  • 800–1000 g kirjolohifileetä tai taimenta
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 sitruuna
  • 200 g (1 rs) maustamatonta tuorejuustoa (laktoositonta) tai kaurapohjaista tuorejuustoa
  • 1 kpl kesäkurpitsa
  • 1 dl manteli- tai muuta pähkinärouhetta
  • 1 dl hienonnettua basilikaa tai minttua
  • 1 rkl rypsiöljyä vuoan voiteluun

Resepti:

  • Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele uunivuoka öljyllä. Kuivaa kalan pinta talouspaperilla. Nypi fileestä mahdolliset ruodot. Laita kala uunivuokaan. Ripottele päälle ½ tl suolaa ja ½ tl mustapippuria.

  • Pese ja halkaise sitruuna. Raasta toisesta puolikkaasta kuori. Leikkaa toinen puolikas ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kuoriraaste ja tuorejuusto. Levitä seos lohifileen päälle.

  • Huuhtele ja leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Levitä kesäkurpitsa- ja sitruunaviipaleet lohifileen päälle. Ripottele päälle loppu suola, pippuri ja manteli- tai muu pähkinärouhe.

  • Kypsennä uunin keskitasolla noin 20-30 minuuttia riippuen siitä, haluatko lohen olevan sisältä hieman punakkaa.

  • Viimeistele halutessasi hienonnetulla basilikalla tai mintulla. Tarjoa esimerkiksi uusien perunoiden tai raikkaan salaatin kanssa.

Tiistai

Thaimaalainen kasviskeitto

Tiistain ruoka-annos vie Kaakkois-Aasiaan. Thaimaalainen kasviskeitto on loistava resepti alkukesään, jolloin tuoreita kotimaisia kasviksia ja yrttejä on runsaasti saatavilla.

Ainekset:

  • 4 rkl nestemäistä Thai-fondia
  • öljyä paistamiseen
  • 2 pientä purjoa
  • 8 cm pätkä inkivääriä
  • 2 limeä
  • 2 chilliä
  • 6 porkkanaa
  • 2 punaista paprikaa
  • 6 valkosipulin kynttä
  • 4 dl kookosmaitoa / 1 tölkki (esim. Blue Dragon light kookosmaito täältä)
  • 2–3 rkl punaista currytahnaa
  • 3–4 retiisiä
  • korianteria tai muita yrttejä
  • suolaa maun mukaan
  • ripaus kurkumaa
  • nuudeleita 4 hengen annos (Matsmartin nuudelivalikoiman löydät täältä)

Resepti:

  • Pilko kaikki ainekset valmiiksi. Porkkanat ohuiksi pitkiksi siivuiksi, paprika pienehköiksi lohkoiksi tai siivuiksi ja retiisi hienoiksi siivuiksi. Kuullota purjo ja valkosipulimurska sekä murskattu tai silputtu inkivääri paistokasarissa. Lisää currytahna ja kuullota hetki lisää. Lisää porkkanat, paprikat ja paista hetki.

  • Kaada kasariin tai kattilaan noin 2 litraa vettä ja lisää 4 ruokalusikallista Thai-fondia. Kuumenna kiehuvaksi, laske lämpö ja anna porista 5–10 minuuttia. Lisää vielä kookosmaito, ja anna kiehua matalalla lämmöllä muutama minuutti lisää.

  • Lisää kurkuma ja ripaus suolaa. Tarkista vihannesten kypsyys, vihannesten on tarkoitus pehmetä, mutta ei olla täysin kypsiä. Lisää riisinuudelit keittoon ja anna kiehua hetki nuudeleiden kypsennysajan mukaan.

  • Jaa keitto kulhoihin ja purista päälle limenmehua ja asettele retiisisiivut sekä korianteri ja mahdolliset muut yrtit. Tarjoile välittömästi! Vinkki! Jos haluat keittoon proteiinia, keitä 4 kpl kananmunaa. Halkaise munat ja asettele keiton päälle retiisien ja yrttien kanssa.

Keskiviikko

Buddha-bowl tofulla tai kanalla

Tuoreet kasvikset ovat omiaan erilaisiin kulhoihin. Kotimaisen sesongin parhaat raaka-aineet retiisi, parsakaali ja kirsikkatomaatit tekevät tämän kasvis- tai kanakulhon.

Ainekset:

  • 2 pakettia tofua tai 4 kpl broilerin ohutleikettä
  • 1 rkl oliiviöljyä (Motatosin luomuoliiviöljyn löydät täältä)
  • 1 tl broilerimaustetta tai esimerkiksi Provencen maustesekoitusta
  • Ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • 200g vehnäryynejä tai 200 g (tummaa) riisiä (Matsmartin riisivalikoiman löydät täältä)
  • 1 rkl vihreää harissatahnaa (Al’Fexin vihreän harissatahnan löydät täältä)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ½ tl jauhettua juustokuminaa
  • parsakaalia
  • 12–14 kirsikkatomaattia
  • 2 kevätsipulinvartta
  • 1 ruukku salaattia
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 ½ rkl sitruunamehua
  • Ripaus suolaa
  • Paahdettuja siemeniä maun mukaan

Resepti:

  • Taputtele tofu kuivaksi talouspaperilla ja kuutioi. Mausta tofu maustesekoituksella TAI kana broilerimausteella, suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

  • Paista broilerin leikkeet öljyssä pannulla molemmin puolin kypsiksi TAI tofu kaikin puolin. Nosta pannu syrjään, ja anna tofun tai kanan jäähtyä ja vetäytyä salaatin teon ajan.

  • Keitä vehnäryynejä suolalla maustetussa vedessä 15 minuuttia tai tumma riisi ohjeen mukaan ja valuta. Sekoita harissatahna, öljy ja juustokumina tasaiseksi ja mausta seoksella vehnäryynit tai riisi, ja anna jäähtyä.

  • Paloittele parsakaali pienemmiksi kukinnoiksi ja keitä suolalla maustetussa vedessä 4–5 minuuttia. Valuta. Pilko tomaatit ja kevätsipulit. Hienonna salaatti.

  • Nosta salaatti tarjoilukulhojen pohjalle. Viipaloi broilerileikkeet ja nostele kana tai tofu loppujen ainesten kanssa kulhoon. Sekoita oliiviöljystä, sitruunamehusta ja suolasta kastike ja pirskota salaattiainesten päälle. Ripottele pinnalle siemeniä.

Torstai

Parsapasta

Suomen alkukesän parasta antia ovat kotimaiset kasvikset, kuten parsakaali ja parsa! Tämä herkullisen kasvispastan salaisuus on raaka-aineiden laatu ja yksinkertaisuus. Reseptin idea on Valion viikon ruokalistasta, mutta olemme antaneet siihen oman ripauksemme.

Ainekset:

  • 320 g pastaa, esim. tagliatellea (Matsmartin pastavalikoiman löydät täältä)
  • 250 g tuoretta, vihreää parsaa
  • ½ sitruunan kuori ja -mehu
  • 50 g voita
  • 1 dl pastan keitinvettä
  • N. 150 g parmesaani- tai muuta juustoraastetta
  • Mustapippuria myllystä
  • Hienonnettua ruohosipulia

Resepti:

  • Katkaise tai leikkaa parsojen puumaiset tyviosat. Siivuta noin puolet parsan varsista vajaan sentin siivuiksi, jätä loput parsat ”kokonaisiksi”.

  • Lisää paistinpannuun voi ja parsat. Anna kuumentua välillä käännellen noin 5–10 minuutin ajan. Mausta sitruunan raastetulla kuorella ja mehulla.

  • Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Ota talteen n. 1 dl keitinvettä.

  • Sekoita voissa paistetun pastan joukkoon pastan keitinvettä ja valutettu pasta. Nostele, jotta maut tarttuvat pastaan tasaisesti.

  • Viimeistele juustoraasteella, rouhitulla mustapippurilla ja ruohosipulilla. Tarjoa heti!

Perjantai

Shanghai-tacot

Viikonloppu saa alkunsa sekä Aasiasta että Meksikosta. Teet tacot itse taikka nappaat valmiit tacot ostoskoriin, Shanghai-tacojen makumaailma saa viikonlopun tulille. Reseptin inspiraatio syntyi Yhteishyvän huhtikuun reseptistä.

Ainekset:

Tacoletut

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 1/2 dl vettä
  • 1/2 dl rypsiöljyä

Paneroitu kana

  • 410 g (1 pkt) kanan sisäfileitä
  • 1 kananmuna
  • 2 dl pankojauhoja
  • 1/2 tl suolaa (Matsmartin suola- ja maustevalikoiman löydät täältä)
  • 1/2 tl cayennepippuria
  • 1/2 tl paprikajauhetta

Hoisin-jogurttikastike

  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • 3 rkl hoisin-kastiketta

Lisäksi

  • 80 g salaattisekoitusta (esim. pinaatti, frisee- ja punasalaatti)
  • 1/2 kpl kurkkua
  • 1 kpl punainen chili
  • 1 kpl lime
  • 1 dl paahdettua sipulia
  • ½ ruukkua korianteria ja / tai muita yrttejä
  • 1 dl chilimajoneesia (Heinzin chilimajoneesin löydät täältä)

Resepti:

  • Sekoita kulhossa tortillalettujen kuiva-aineet keskenään. Lisää vesi ja öljy. Vaivaa muutama minuutti. Jaa taikina 8 osaan ja pyörittele palloiksi. Laita taikinapallot liinan alle lepäämään.

  • Mikäli käytät valmiita tacoja, voit skipata edellisen vaiheen.

  • Paneroi kanat. Riko muna syvälle lautaselle ja sekoita sen rakenne rikki. Sekoita pankojauhot ja mausteet toisella lautasella. Pyörittele kanafileet munassa ja sitten pankojauhoissa. Levitä fileet leivinpaperin päälle uunipellille.

  • Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Viipaloi kypsät fileet.

  • Sekoita jogurtti ja hoisin-kastike.

  • Huuhtele salaatti tarvittaessa. Huuhtele ja suikaloi kurkku sekä halkaise ja viipaloi chili. Leikkaa lime kahdeksaan lohkoon.

  • Kauli taikinapallot tortillaletuiksi (halkaisija noin 15 cm). Paista kuivalla pannulla 1–1,5 min / puoli, kunnes lettujen pintaan tulee ruskeita pilkkuja. Laita paistetut tortillat keittiöpyyhkeen sisälle muovipussiin, jotta ne pysyvät pehmeinä.

  • Levitä tortillalle hoisin-jogurttikastiketta ja kanaa. Täytä salaatilla, kurkulla, chilillä, sipulilla, korianterilla ja majoneesilla. Tarjoa limelohkojen kanssa.

Lauantai

Haukiburgerit

Hauki on huokea kausikala, josta on mahdollista taikoa monenlaisia reseptejä. Kokeile kesäistä haukea burgereissa; annoksen kruunavat sinappimajoneesi ja tuoreet vihannekset.

Ainekset:

  • 4 sämpylää
  • N. 600 g haukifileitä
  • 1 dl kuohukermaa
  • 2 kananmunaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • Ruohosipulia hienonnettuna
  • Ripaus suolaa
  • Rouhittua pippuria
  • Sinappi–tillimajoneesi
  • 2 dl majoneesia
  • 1 ½ rkl sinappia (Dijon sopii voimakkuutensa vuoksi erinomaisesti)
  • Tuoretta tilliä hienonnettuna
  • 1 tl sitruunamehua
  • Ripaus suolaa, sokeria ja mustapippuria

Resepti:

  • Valmista sinappi–tillimajoneesi sekoittamalla raaka-aineet keskenään.

  • Valmista haukipihvit. Paloittele haukifileet ja hienonna kalapalat tehosekoittimessa tai yleiskoneessa. Hienonnus onnistuu myös veitsellä. Sekoita hienonnettuun kalamassaan kerma, kananmunat ja mausteet. Muotoile massasta 4 pihviä.

  • Kuumenna parila- tai paistinpannu ja paista rasvassa (voi tai paistamiseen sopiva öljy) n. 3–4 minuuttia molemmin puolin, kunnes pihvit ovat kullanruskeita.

  • Halkaise sämpylät ja paista hetki pannulla. Kokoa burgerit levittämällä ensin sämpylälle majoneesi. Nostele päälle haukipihvi, salaattia tai esimerkiksi pinaattia ja muita vihanneksia makusi mukaan. Pikkelöity kurkku toimii hauen kanssa erinomaisesti! Nauti heti.

Sunnuntai

Kasvislasagne

Sunnuntai on hitaampia ruokia varten. Kasvislasagne on perinteistä lasagnea edullisempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto – ja se on silti muheva ja täyttävä. Proteiini lasagneen saadaan linsseistä ja juustosta.

Ainekset:

  • N. 9 lasagnelevyä - vuoan koosta riippuen
  • 1 iso sipuli
  • 2 porkkanaa
  • 2–3 varsisellerin vartta
  • 2 rkl öljyä
  • 1 tl juustokuminaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 dl punaisia linssejä (Matsmartin papu- ja linssivalikoiman löydät täältä)
  • 1 prk (400 g) tomaattimurskaa
  • 3 rkl tomaattisosetta
  • N. ½ tl kuivattua chiliä tai 1 tl chillitahnaa
  • 1 rkl sokeria
  • 2 dl vettä
  • 1 prk (250 g) ricottajuustoa
  • 4 dl maitoa
  • 1 ps (125 g) mozzarellajuustoa

Resepti:

  • Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja halkaise porkkanat pitkittäin. Leikkaa porkkanan puolikkaat pitkittäin vielä kolmeen osaan ja paloittele. Paloittele varsisellerit.

  • Kuullota kasviksia öljyssä juustokuminan kanssa 5 minuuttia. Kuori ja raasta joukkoon valkosipulinkynnet. Lisää joukkoon huuhdellut linssit, tomaattimurska ja -sose, chili tai chilitahna, sokeri ja vesi. Anna kastikkeen kiehua 7–8 minuuttia.

  • Sekoita ricotta kulhossa maidon kanssa. Viipaloi mozzarella. Öljyä kevyesti suorakulmainen uunivuoka.

  • Kuumenna uuni 175 asteeseen.

  • Levitä vuokaan kerros linssikastiketta ja nosta päälle kerros juustokastiketta. Peitä lasagnelevyillä. Toista kaksi samanlaista kerrosta, mutta jätä pinnalle hieman juustokastiketta.

  • Levitä päälle mozzarellaviipaleet ja kuorruta pinta juustokastikkeella.

  • Kypsennä kasvislasagnea 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 45 minuutin ajan. Anna lasagnen vetäytyä folion alla hetki ennen tarjoamista. Jos mielit, lisää päälle muutama basilikan lehti tai muita yrttejä.