
Matsmartin visio
Where the revolution happens
Me emme pelkää erottua joukosta tai kokeilla jotain täysin uutta ja jännittävää. Niimpä päätimmekin aloittaa ruoan vallankumouksen – pelastamalla ruokaa ja myymällä sitä edullisesti luontosankareille netissä. Ryhdyimme tuumasta toimeen heti, koska huomasimme, että jopa kolmasosa maailman ruoasta päätyy suoraan hävikkiin.
Tavoite
Mikä sitten on tavoitteemme? Että ruokahävikin määrä olisi pyöreä nolla ja hävikki tuntuisi yhtä hullulta, kuin tomaattimurskan kaataminen juuri föönattuun tukkaan.
Maailmassa hukataan hävikkiin tosi paljon ruokaa ja vielä aivan turhaan. Usein heitämme ruokaa pois, kuin ohimennen: tölkki tomaattia, kahvinkeittimen viimeinen kuppi tai pastaa, jonka parasta ennen -päiväys on jo umpeutunut. Pienilläkin teoilla on merkitystä! Jokainen pois heitetty käyttökelpoinen ruokatuote on pisara joessa, joka laskeet valtavaan mereen. Tämä, mitä parhain ruoka kuuluu syötäväksi eikä hävikkiin hukattavaksi, eikö vain?
Kolme lupausta
- Haluamme aina tulla hieman paremmaksi ja kestävämmäksi jokaisella osa-alueella. Emme ole vielä maalissa, mutta teemme kaikkemme päästäksemme sinne.
- Lupaamme kuunnella sinua, asiakkaamme. Jos sinulla on idea tai ehdotus, jolla voisimme kehittää tomintaamme, nosta rohkeasti käsi. Lupaamme kuunnella.
- Pitkäaikainen tavoitteemme on poistaa koko ruokahävikki kaikkialta. Unelmia täytyy olla, vai mitä. Siksi meidän täytyy silloin tällöin myydä tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on jo umpeutunut. Mutta emme milloinkaan myy huonoja tai pilaantuneita tuotteita. Sen lupaamme.
Jos haluat lukea enemmän siitä, miten kaikki käytännössä toimii Matsmartilla, tsekkaa tämä
Jos haluat kuitenkin saman tien selata uutuustuotteitamme, siirry suoraan tänne.